Pentujen ensimmäiset päivät
Mitä tänne Kiteelle on syntynyt ellei narisevia marakatteja, ahneita maitopuhveleita, pikkuväkeä ketunhännät kainalossa? Pikkuväki on ahnetta. Ne vetävät painoa kuin sumopainijat ja parhaimillaan pullistuvat yli 80 grammaa päivässä. Ne kasvattavat massaa ja heiluttavat varpaita. Ne tappelevat nisistä, vaikka kullekin olisi kaksi omaa, aina naapurin on parempi. Ovatko ne kenties kiinalaisen horoskoopin vuohia, joiden mielestä ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolen? Ovatko ne villejä rokkareita, jotka kiljuvat festarihuumaa ja sammuvat maitohanoille, onhan ne sentään kastettu konjakilla? Eipä suinkaan ne ovat Inan Ilo, Niemelän Neito, Ratilan Raiku, Villi Vasama ja Pimiän Paimen, uunituoreita unimaitomyrmeleitä, joista kasvaa ihan oikeita paimensukuisia lapinkoiria.
Niemelän Neidolla on jo aika mahtava peräsin...
Opri on esimerkillinen mamma. Ensimmäisinä päivinä ei muuta ennätäkään tehdä kun jynssätä, putsata, ruokkia, putsata ja ruokkia. Lelutkin unohtuvat pian: vaikka viiden lapsen yh-äidillä on apujoukkoja, on täysi työ huoltaa kotijoukkuetta. Opri käy ensimmäisinä päivinä pesän ulkona ainoastaan syömässä, tarpeillaan, juomassa ja tekemässä varapesää salin puolelle. Välillä se istuu pää kallellaan katsomassa, kun putsatut ja ruokitut pennut silti kitisevät, hei, mitä noi nyt tahtoo se kysyy meiltä ihmeissään.
Mitä ne nyt taas haluaa?
Pennut kasvavat ja kasvavat. Niiltä voisi kysyä elämäntarkoitusta: no sehän on tietysti se, että pitää syödä hyvin ja vetää kunnon tirsat, kun masu on täynnä. Ja sitten taas syödään. Välillä seikkaillaan puuhamaassa eli äidissä. Äidistä on moneksi. Sen jaloilla ja kuononpäällä voi nukkua, sen hännässä voi seikkailla ja aina välillä on joutua metsänpeittoon, kun eksyy äidin selän taakse. Onneksi maitohinkkien tuoksu auttaa löytämään kotiin, eikä tietäjää tarvita.
Äidistä on moneksi. Villi Vasama ja Inan Ilo
vetelevät sikeitä käpäläpedillä.
Pentueen vitsaukseksi koituvat Pohjois-Karjalan yritteliäät hyttyset tai jokin pieni pöpö. Kun tavoitellaan viikon synttäreitä, Niemelän Neidolla ja Ratilan Raikulla silmäkulmat turpoavat hieman ja aluksi kaikki saavat slaagin: onko niillä silmätulehdus, noin pienillä, kamalaa, pitäisikö ajaa takaisin Kiteelle varamamman kanssa niin muihin ei tartu? Oulusta Marja kertoo lukeneensa jostain että pennun silmä voi hieman raottua synnytyksen yhteydessä ja siihen pääsevät nesteet aiheuttaa tulehduksen. Inkeri nuokkuu yön pentulaatikon äärellä ja huuhtoo pentujen luomia keitetyllä vedellä. Aamuksi on varattu jo aika eläinlääkäriltä ennen kukonlaulua. Aamulla kuulemme kuitenkin Inkeriltä ilouutisen: silmäkulmat ovat taas normaalit! Kyse ei sittenkään ollut tulehduksesta, ei ainekaan kovin sitkeästä. Tai sitten kyseessä olikin tosiaan vain itikan pisto. Eläinlääkäri käskee relata ja Rami lähtee kirkolle ostamaan elektronista kärpäslätkää. Sisäänkäynti käy monen oven takaa salin kautta ja Inkeri suuntaa spotlightit suoraan pentupesään ja hyttysiä metsästetään kuin Van Helsing vampyyreja.
Sillä aikaa kun ihmiset huolehtivat kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta,
pentulaatikossa vietetään rauhaisaa arkea.
Nyt pennut voivat mitä mainioimmin, mutta milloin ne alkavat tiirailla tämänilmaisia, jonne ovat matkalaisina saapuneet? Painot on jo tuplattu, mutta kuka on joukon sumopainija? Tuleeko pojista hallavia vai karhunpentuja? Se selviää ensi jaksossa!
Opri voi unohtaa vapaa-ajan harrastukset vähäksi aikaa.
Opri tutkailee esikoistaan.
