Viisi paria naisten sukkii, kaikki eri mallilla.

Neljä paria miesten perus sukkii.

Viisi viikkoo nuita kaikkii värkätessä mäni, kun nuo kotityötkii on jossain vaihheessa aina tehtävä ja tämä silimiin näön heikkeneminen on hijaste tarkempoo kahttoossa.

Vaen työt jatkuu kaikesta huolimata.

Hyvvee pyhäinpäivän illan köllykkee!

Runeberg: No nyt on oikea Amerikan meininki tullut Suomeen!

Kivi: Se on ihanaa ihanaa ihanaaaaaaaaaaaa!!!!

Lönnrot: Näinkö meille täällä aina käy. (Tässä kohtaa Lönnrot turauttaa kunnon ripulipaskat niin että lätinä käy.)

Kivi: Kyllä. Näin meille aina käy. Amerikan paska (tässä kohtaa kuuluu valtava turahdus, kun Kivi töräyttää perseestään toistakymmentä kiloa erittäin vetistä paskaa, ja haju on sen mukainen) leviää tänne raukoille rajoillekin. Ei voi mitään. Globalismi nielee meidät, ja globalismi on yhtä kuin Amerikan meininki.

Lönnrot: Mutta minä en tahdo!

Kivi: Ja sähän tahdot!

Lönnrot: EN!!!

Snellman: Älkää tapelko, vaan antakaa ripulin vapaasti virrata. Hiljaa virtaa ripuli, ja välillä vähän vauhdikkaamminkin. Kas näin! (Snellman turauttaa vuosituhannen paukun. Maa järisee ja taivas putoaa. Valtava tulva peittää maan. Horisonttiin ilmestyy Nooan arkki.)

Sibelius: Oho oho! Ukko Nooa tuli meitä tervehtämään! Huiskuttakaa, huiskuttakaa, että täällä sitä ollaan!

Matti Klinge: Minusta tämä on hieman sopimatonta.

Pena Saarikoski: Sulta ei kysytä!

Joku Järnefelt: Kyllä tässä maassa Järnefelttejä riittää!

(Nooan arkki seilaa suurmiesten luo. Nooa laskee köysitikkaat ja suurmiehet kapuavat alukseen. Nooa tappaa kaikki ja syöttää heidät eläimille. Tähän päättyi Suomen tarina.)

Olin vielä alkuviikosta varma, että tällä kertaa en anna periksi. Luovutan ja annan Körden mennä menojaan.

Sitten Körde palasi linjoille ja oli kuin mitään ei olisi tapahtunut.

En vaan voinut vastustaa kiusausta. Sydämessä hypähti, kun sain mieheltä huomiota.

Kerroin Kördelle, miten pahalta minusta on tuntunut, kun hän jätti minut yksin murehtimaan.

Myötätunnon ja ymmärryksen sijaan sain täyslaidallisen piikittelyä työstäni.

Körde sanoi, että töiden lopettamisella ei ole enää mitään väliä. Vahinko on jo tapahtunut. Minun olisi pitänyt lopettaa vuosi sitten. Heti silloin kun tapasimme.

Mutta laitat kaikki muut vitun paskanaamat aina minun edelle.

Mies oli niin hermona, että en saanut suunvuoroa. Johonkin väliin ehdin todeta, että en voi menneille asioille mitään. Tälle hetkelle voin.

Körde olisi halunnut, että lähden työkeikalta yöksi hänen luokseen. Kieltäydyin. Kerroin, että en pysty yhtäkkiä muuttamaan tunnetilaani raivosta ja pahasta olosta siihen, että lähtisin innoissani hänen luokseen.

Muistutin, että eihän hänkään tullut tiistaina käymään minun luonani, kuten viime viikonloppuna sovimme.

Miten joku voi vittu olla noin tyhmä? raikui puhelimesta. Körde huusi näytöllä pää punaisena, miten kiireinen hän oli ollut terveysjuttujensa takia.

Jos en olisi jäätynyt huudosta, olisin sanonut, että enhän minä voinut tietää, kun pidit pari päivää radiohiljaisuutta.

Sitten tuli lisää huutoa ja punaista luuria.

Istuin lamaantuneena sohvalla ja toistin mielessäni, että kukaan mies ei huuda minulle.

Olin juuri päivällä lukenut yhden ihmisen instastooreista, että hyvä ja kiltti mies ei koskaan huuda naiselle. Jos mies huutaa ja raivoaa, mies laitetaan vaihtoon saman tien.

Tuosta reilun tunnin päästä kirjoitin anteeksipyyntöviestiä Kördelle.

Kaikki hyvät aikomukset unohtaa Körde ja jatkaa elämää yksin. Olen vahva. Pärjään kyllä.

Ne hävisivät.

Tilalle tuli hätä Körden pahasta olosta. Mitä jos jään yksin. Miten ihmeessä saan Körden paremmalle tuulelle. Entä jos hän hakkaa jonkun, kun on niin hermona. Miten korjaan tämänkin, kun on niin paljon vanhoja asioita korjattavana. Mitä jos en saa koskaan anteeksi sitä, että olin seksityöntekijä.

Viestissä pyysin anteeksi, että olen satuttanut häntä niin pahasti työlläni. Körde vastasi siihen ihan asiallisesti. Hän sanoi, ettei minun tarvitse ikinä pyytää häneltä mitään anteeksi. Hänellä on mieli maassa, synkät olot ja kaikki tuntuu menevän jotenkin väärin. Ja että ehkä seuraavassa elämässä onnistumme.

En vastannut enää mitään.

Äsken kävin metsässä kävelemässä. Vähän sitä ennen haaveilin, että ostan junalipun ja lähden lepyttelemään Kördeä. Jos vain saisin hetken olla hänen lähellään. 

Metsässä kokeilin, miltä tuntuu kestää sitä tunnetta, että ei tee mitään. Että on vaan ja kävelee. Että ei ole koko ajan puhelin kädessä, jos Körde soittaa tai laittaa viestiä.

Mitä tapahtuu, kun en yritä saada toista paremmalle tuulelle. Miltä tuntuu, kun yritän sietää sitä oloa, että toisella on vitun paha olo. Miten käy, jos en yritä korjata kaikkea.

Entä jos vain olen.

Olen ja odotan, mitä Körde tekee.

Ehkä hän jättää minut rauhaan.

Ehkä kaikki vihdoin päättyy.

Mutta jos kuitenkin ostaisin sen junalipun. Vielä tämän kerran.